Ideoita TYKY- ja Virkistyspäiviin

”Työhyvinvointipäivät ovat p****maisinta, mitä työpaikalla voi olla  – samaa tasoa kehityskeskustelun kanssa. Ne on aina liikunnallisia, niissä on aina samanlainen noutopöytä (halvin mahdollinen) ja niillä on yhtä paljon tekemistä työhyvinvoinnin kanssa kuin ruoskimisella.”

-netin keskustelupalstalta löydettyä

Auts, kommentin kirjoittajalle on selkeästi osunut kohdalle vähän heikompia tyky-päiviä! Yhteensä yli 3000 firmatiimin kestittämisen ja pelauttamisen jälkeen voimme turvallisesti sanoa, että olemme virkistys- ja tyky-päivien saralla nähneet monenlaisia toimintatyylejä. Siksi listasimmekin avuksesi muutaman yleisen ryhmäaktiviteetin hyvine ja huonoine puolineen, jotta mahdollisimman moni virkistyspäivä olisi kaikille hyvä kokemus. Meidän mielestämme tietenkin listan viimeinen vaihtoehto on paras ja lisää yrityksille soveltuvista pakohuonepeleistä voit lukea täältä.

Kulttuuria (Teatteri, standup, elokuva)
+ sopii lähes kaikille
+ voi olla hauskaa tai vakavampaa
+ sää ei vaikuta
+ helppo järjestää, kun päätös on tehty
 valinnanvaikeus (joku on kuitenkin jo nähnyt)
 ei pysty juttelemaan ohjelman aikana
 riippuvainen sen hetkisestä tarjonnasta

Luontoretki
ekologinen
rauhoittava
talvella voi esim. lumikenkäillä
+ yhteinen kokemus ryhmäyttää
– ei sovellu liikuntarajoitteisille
– sään armoilla
– ei mukavuudenhaluisille

Risteily
kukaan ei pääse karkuun
kaikki tehdään porukassa
helppo järjestää
kuljetus kuuluu yleensä pakettiin
sää ei vaikuta
– epäekologinen
 kannustaa kuluttamaan tiettyjä nautintoaineita
– pitkä bussimatka sisämaasta

Kylpylä
tavoitteena on oikeasti rentoutuminen
urheilijat pääsevät myös hikoilemaan
ruoka löytyy usein samasta paikasta
sää ei vaikuta
– kaikki eivät välttämättä osaa uida
– kaikki eivät välttämättä koe oloaan mukavaksi uikkareissa
 hyvä kylpylä voi olla kaukana ja kuljetus pitää järjestää erikseen

Paintball
+ jännittävää tekemistä
+ jokainen saa itse määrittää kuinka paljon juoksee
 ei sovellu liikuntarajoitteisille
 ei sovellu rauhaa rakastaville
 pitää käydä suihkussa jälkeenpäin

Frisbeegolf
+ aktiivista mutta kevyttä
+ voi jutella ja ryhmäytyä samalla
 ei sovellu liikuntarajoitteisille
 vaatii kiekot ja ohjaajan
 sään armoilla

Muu liikuntaa (melonta, tanssi, kuplafutis)
+ yhteinen kokemus ryhmäyttää
+ liikunnasta tulee hyvä mieli (useimmiten)
 ei sovellu liikuntarajoitteisille
 jos ei ole hyvä liikunnassa voi kokea olonsa epämukavaksi
 pitää käydä suihkussa jälkeenpäin

Ruokaa & juomaa
+ ei yllätyksiä
+ kaikki tykkäävät hyvästä ruuasta
+ sää ei vaikuta
+ helppo järjestää
 kaikessa yksinkertaisuudessaan helppo, mutta tylsä vaihtoehto
 valinnanvaikeus ravintolan kohdalla

Mökki & sauna
+ yksinkertaista yhdessäoloa, jonka kylkeen voi keksiä rentoa ohjelmaa
+ ei yllätyksiä, ellet sellaisia sinne järjestä
 kaipaa jotain ohjelmaa
 on myös niitä ihmisiä, jotka eivät ikinä sauno tällaisissa tilanteissa
 kyydit pitää järjestää usein erikseen
 sää vaikuttaa jonkin verran vaikka katto olisikin pään päällä

Kaupunkisuunnistus (itse tehtynä)
+ ryhmäyttävää ulkoaktiviteettia
+ paikat tulevat tutuiksi
+ parhaimmillaan hauskaa ongelmanratkaisua
+ mukaan voi ujuttaa sisäpiirivitsejä
 vaatii järjestäjältä paljon aktiivisuutta, suunnittelua ja ideoita
 kaikki eivät välttämättä arvosta vaivannäköä
 sään armoilla

Pakohuone
+ helppo järjestää (varaa vain ajan ja tulee paikalle)
+ ryhmäyttävää, hauskaa tekemistä
+ ei tarvitse käydä suihkussa jälkeenpäin
+ voi tulla myös hienoissa vaatteissa
+ onnistumisen kokemuksia kaikille
+ sopii usein myös liikuntarajoitteisille
+ sää ei vaikuta
 urheilijat eivät pääse juoksemaan
 saattaa syntyä ryhmien välisiä kilpailuasetelmia

Vinkit tyky- tai virkistyspäivän järjestämiseen

Tyky-päivän järjestäminen ei ole rakettitiedettä, ja pienellä ennakoinnilla järjestäjä pystyy nauttimaan päivästä itsekin. Alla on vielä pieni lista, josta voi ottaa vinkkiä, miten virkistyminen järjestetään mahdollisimman sujuvasti. Yksi yleisimmistä ongelmista, mihin törmäämmeme työssämme, on aikataulu. Tyky-päiväohjelmaan kannattaakin varata reilusti pelivaraa erilaisiin siirtymiin, jotta mitään ohjelmanumeroa ei tarvitse tehdä kiireessä. Toinen ongelma liittyy tiedonkulkuun, sillä kun vain pari ihmistä on ollut vastuussa päivän ohjelmasta, ei välttämättä kaikkea tarvittavaa tietoa ole muistettu välittää osallistujille. Pidä siis mielessä infopakettia lähettäessäsi, että muistat kertoa milloin esimerkiksi aktiviteettien järjestäjät toivovat teidän olevan viimeistään paikalla.

Kertauksena vielä 9 kohdan lista huipun tykypäivän järjestämiseen

  1. Kerää ideat hyvissä ajoin.
  2. Rajaa vaihtoehdot (esim. budjetin ja muiden rajoitteiden mukaan).
  3. Järjestä äänestys ja pysy lujana, kun päätös on tehty.
  4. Sovi päivämäärä (vaikka sitten uudella äänestyksellä, jos ei muuten).
  5. Suunnittele päivän aikataulu (muista pelivara!)
  6. Tee varaukset.
  7. Huolehdi ihmiset paikalle välittämällä tarvittavat tiedot aikatauluista ja paikoista.
  8. Poikkeustilanteissa muista ilmoittaa kaikille muutoksista esimerkiksi aikataulussa.
  9. Yritä itsekin rentoutua.

Tavoite kirkkaana mielessä

Toivottavasti nämä vinkit ovat antaneet ideoita ja auttavat tyky-päivän järjestämisessä. Jos jossain vaiheessa epätoivo yllättää, niin kannattaa muistaa, että tätä tehdään yhteisen hyvän eteen. Näin toivottavasti vältytte ainakin alkutekstin tyylisiltä kommenteilta.

Maailmanmestarit timanttivarkaissa

 

Muodostelmaluistelun maailmanmestarit Ringa, Salla ja Nadja kävivät testaamassa vuosien Rockettes-joukkueessa hiottuja yhteistyötaitojaan pakopelimaailmassa.

Peliksi valikoitui Truescapen Diamond Robbery, sillä tyttöjen Colorado Springsissä voittaman maailmanmestaruuden vapaaohjelman teema oli elokuvista tuttu ”Catch me if you can.”

Ryhmästä Sallalla oli kokemusta kahden pakopelin pelaamisesta, Ringalla yhdestä ja Nadja oli pelaamassa ensimmäistä kertaa.

Diamond Robbery oli tytöistä juuri oikea peli heille. Tilojen lavastus sopi erinomaisesti teemaan ja pelatessa oli hyvä fiilis koko ajan päällä. Ongelmanratkaisukeskeisyys oli erityisen suuri plussa, koska tytöt eivät kaivanneet liiallista jännitystä, pelosta puhumattakaan. Taistelu aikaa vastaan ongelmia ratkoen tuotti juuri sopivan määrän adrenaliinia, josta sitten ulos selvittyä seurasi mukava onnistumisen tunne tyyliin ”Me tehtiin se!”

Salla arveli kahden pelin kokemuksella tietävänsä, miten ongelmat ratkeavat, mutta eipä niistä aiemmista pelikokemuksista mitään yleisavainta saakaan. Sen verran kieroja ovat nämä pelien kehittäjät.

Aikoina, jolloin niin paljon asioista tapahtuu erilaisia välineitä käyttäen ja etäällä toisistaan, on tällainen konkreettinen yhdessä tekeminen todella piristävää vaihtelua. Tytöt huomasivat myös joukkueurheiluhistoriansa tuomat hyödyt pakohuoneen lukuisia arvoituksia ratkoessaan. Joukkueurheilu auttaa tiiminä toimimiseen yhteisen päämäärän eteen. Erityisesti muodostelmaluistelussa kukaan ei kuvittele olevansa ”pomo” tai osaavansa enemmän kuin muut.

Kun ongelmat oli ratkottu ja huoneesta ulos selvitty, näytti kello jäljellä olevaa aikaa 1:40. Aivan ilman apuja ei tehtävästä suoriuduttu, vaan ystävällinen henkilökunta antoi pelin aikana nelisen vinkkiä. Mutta ei se suorituksen arvoa vähennä. ”Oli niin sikahauskaa, että taisi se timanttikin jäädä sinne huoneeseen, kun innostuttiin liikaa oven aukeamisesta.” Ja niin hieno kokemus tämä pakopelielämys oli, että varmasti ei jää viimeiseksi.

Ensikertalaisen kokemuksia pakohuonepelistä

Pyysimme ensimmäistä kertaa escape roomin pelannutta kertomaan kokemuksiaan. Henkilö kävi pelaamassa Truescapessa joulukuussa 2017.

”Firman pikkujoulut. Yllätysohjelmasta vihjattiin ja alkumaljojen jälkeen koko porukka kärrättiin Truescapelle. Meidät jaettiin viiteen ryhmään pelaamaan kaikkia talon viittä peliä. Minun ryhmälleni osui KGB Escape. Yritän kertoa kokemuksestani spoilaamatta itse peliä liikaa.

Olin toki kuullut pakohuonepeleistä, mutten ollut niistä erityisen kiinnostunut. Mielikuvissani pakopelit olivat vähän nörttiä poikain hommaa, joka ei voisi mitenkään koskettaa yli 40-vuotiasta naista. En siis lukenut itseäni varsinaisesti kohderyhmään. Mutta avoimin mielin! Tässä kun ollaan, niin pelataan pois.

Silmäni sidottiin ennen huoneeseen menoa. Kun peli alkoi, huomasin olevani asemoitu hiukan eri tavalla kuin muu ryhmä. Yllättävän nopeasti (heh) ymmärsin, että pelin käynnistymisen kannalta paikallani saattaa olla joku merkitys. Asia ratkesi sopivan kivuttomasti ja pääsimme jatkamaan peliä koko ryhmänä.

Paikka oli pimeä ja askeettinen tyrmä, jossa oli melko vähän irtainta. Tutkimme uteliaina kaikkea silmän ja käden ulottuvilla, ja pienet löydöksemme palkitsivat mukavasti. Peli eteni ilman varsinaista vihjeen pyytämistä – peliin puututtiin kerran pari pyytämättä, kun keskityimme ilmeisesti liian kauan epäoleelliseen. Onneksi pelinohjaaja ei auttanut liikaa, ohjasi lähinnä eksynyttä huomiotamme. Näillä avuilla aika riitti nipin napin vapautumiseen tunnin tullessa täyteen.

Oli hauska seurata, millaisia rooleja kukakin meistä otti pelin aikana – tuli nähtyä uusiakin puolia tutuista duunikavereista. Pelaaminen hitsasi nopeasti porukkamme yhteen ja tekemään töitä yhteisen tavoitteen eteen. Tunti kului siivillä, mutta toisaalta aika oli juuri sopiva pitämään kaikkien mielenkiinto yllä.

Koko ryhmä oli varsin hyvällä tuulella pelien päätyttyä. Voisin hyvinkin kuvitella kokeilevani jollain kaverikokoonpanolla muitakin pakopelejä. Ehkä hermoheikkona skippaan sen Hannibalin kuitenkin.”

– Kati

Escape roomin pelaaminen kaksistaan – parasta mitä voit tehdä housut jalassa

Takana 5 päivän reissu New Yorkissa. Tavoite oli lomailla ja tietenkin pelata pakopelejä. Haluttiin nähdä, miten jenkkipelit eroavat meidän peleistä, ja miten pelikokemusta voisi parantaa. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja testaamaan.

Ennen matkaa käytiin läpi eri vaihtoehtoja, luettiin arvosteluja ja varattiin puolisen tusinaa pelejä. Heti varattaessa tuli vastaan uusi juttu; pelistä varataankin vain yksi paikka, ja pelikokemus jaetaan muiden pelaajien kanssa. Peleihin mahtui monesti 8-12 henkeä, ja yhden pelaajan hinta yli tyypillisesti n. 35 €.

Yksittäisen paikan varaaminen mietitytti. Millaista on pelata tuntemattomien kanssa? Uskaltaako ehdottaa epävarmaa ideaa? Onko pelaaminen luontevaa?

Sinänsä idea ei ole huono. 1 tai 2 henkeä pääsee pelaamaan edullisemmin kuin varaamalla koko pelin itselleen. Toisaalta isompi porukka maksaisi saman verran kuin nytkin, mutta ei saisi peliä kokonaan itselleen.

Ja peliä pyörittävän yrityksen näkökulmasta 2 hengen tiimit maksaisivat nykyistä vähemmän, mutta isot tiimit enemmän. Toisaalta jättääkö joku tulematta, kun ei halua osallistua peliin tuntemattomien kanssa?

Vaikeita kysymyksiä joihin lähdimme hakemaan vastauksia.

Itse pelit New Yorkissa olivat hyvin samanlaisia kuin Euroopassakin. Samat briiffit, sama 60 minuutin peliaika ja samanlaisia arvoituksia. Sen sijaan pelaaminen tuntemattomien kanssa oli helpompaa kuin aluksi luultiin. Kielimuuri ei vaivannut, ja ratkaisuja pohdittiin yhtenä tiiminä. Mutta jotain puuttui.

Tajusin tilanteen Alice in Wonderland –pelin jälkeen. Pääsimme kalkkiviivoille asti, ja pelinhoitaja tuli näyttämään viimeisen arvoituksen. Pelin ratkaisu on aina kiva nähdä, mutta tällä kertaa olo oli neutraali. Ei kiukkua, ei vahvaa tunnetta epäonnistumisesta. Isossa ryhmässä häviö ei potki samalla tavalla kuin pienessä ryhmässä.

Kyse ei itseasiassa taidakaan ollakaan siitä, pelaatko tuntemattomien kanssa. Kyse on siitä, kuinka monelle henkilölle pelivastuu jakautuu. Jos pelaajia on monta, ei häviäminen niin haittaa. Mutta; silloin myöskään voittaminen maistu samalta.

Matkan viimeinen peli oli Komnata Questin ”Escape Room Haze of Hakaina”. Pelasimme sen Sannin kanssa kaksistaan. Erittäin hyvä peli. Erittäin hyvä pelikokemus.

Neuvoni on; jos haluat kokea miltä Escape Room –pelikokemus parhaimmillaan on, pelaa pienellä ryhmäkoolla. 2 tai 3 henkeä. Korkeintaan 4. Pelikokemus kasvaa mitä suurempi rooli Sinulla on pelissä.

Jotkut pelaajat suosivat isoja, 6 hengen ryhmiä. Siellä olet helposti sivustakatsojan roolissa.

Suosittelen kaksistaan pelaamista. Parasta mitä voit tehdä housut jalassa.

– Jaakko

PS. Katso myös edellinen blogini ja kommentoi millainen on hyvä Escape Room -pelikokemus.

Millainen on hyvä escape room -pelikokemus?

Hyvän escape room -pelikokemuksen konsepti on luonnollisesti jokaisella pelaajalla erilainen. Joku arvostaa tunnelmaa, toinen vaikeita arvotuksia. Kolmas ehkä pelin äänimaisemaa ja neljäs nokkelaa juonta.

Yksi paljon mielipiteitä jakava asia on se, kuinka paljon vihjeitä pelinhoitajan tulisi antaa, ja tulisiko varmistaa, että pelaaja pääsee pelin läpi.

Erilaisia vihjejärjestelmiä on useita; joskus asiakkaalla voi olla kiinteä määrä (esim. 3-5 kpl) vihjepyyntöjä käytettävissään, joissain tapauksissa vihjeen saa pyytää 10 minuutin välein. Näissä tapauksissa vastuu pelin läpipeluusta on asiakkaalla; jos vihjeet eivät auta, peli jää kesken.

Meillä on tätä kirjoitettaessa Sannin kanssa escape room -pelejä takana 77 kpl. Yksi ainoa peli on päästy ilman vihjeitä läpi (Game of Thrones –peli Pietarissa), kaikissa muissa pelissä on tarvittu vihjeitä. Joskus vihjeet ovat riittäneet pelin läpipääsyyn mutta aina joskus peli jää kesken.

Ja silloin vituttaa. Let’s face the fact; mikään ei vituta enempää kuin kesken jäänyt pakohuonepeli. Ainakin itselläni fiilis keskenjääneen pelin jälkeen on suorastaan musertava. Pelinhoitajan ehdotus ”voittehan tulla pelaamaan tämän pelin uudestaan” on kummallinen; kuka nyt haluaisi pelata samaa peliä uudestaan?

Merkitystä on myös sillä, kuinka pitkälle sitä on päässyt. Kerran yhdessä pelissä aika loppui kesken, ja kun pelinhoitaja saapui pelitilaan, kysyimme että ”Oliko tämä about tässä”, niin vastaus oli ”Tuolla olisi ollut yksi huone vielä, ja sitten sen takana vielä toinen”. Olimme siis jääneet pelin puoliväliin ja perusteltu kysymys onkin, miksi pelinhoitaja ei auttanut enemmän.

Juttelin erään kollegan kanssa, ja hän kertoi, että heidän peleissään pelaajat pääsevät aina vähintään ”kalkkiviivoille”. Tällöin pelaajille on selvää mitä elementtejä pelissä oli, ja vaikka peli ei välttämättä mennytkään läpi, pelinhoitaja pystyi näyttämään viimeisen vihjeen ratkaisun ja asiakas poistui ainakin osittain tyytyväisenä.

Sen sijaan toinen kollegani sanoi, että ”suomalaiset ovat sellaisia, että jos peli ei mene läpi, pelaaja on ihan maansa myynyt. Sen sijaan jenkit vain innostuvat haasteesta”.

Tunnistan tuon ”maansa myynyt” –fiiliksen. Mitä Sinä olet mieltä? Pitäisikö pelinhoitajan varmistaa, että kun tunti on mennyt, olet päässyt pelin läpi? Tai edes kalkkiviivoille? Kommentoi!

– Jaakko