Maailmanmestarit timanttivarkaissa

 

Muodostelmaluistelun maailmanmestarit Ringa, Salla ja Nadja kävivät testaamassa vuosien Rockettes-joukkueessa hiottuja yhteistyötaitojaan pakopelimaailmassa.

Peliksi valikoitui Truescapen Diamond Robbery, sillä tyttöjen Colorado Springsissä voittaman maailmanmestaruuden vapaaohjelman teema oli elokuvista tuttu ”Catch me if you can.”

Ryhmästä Sallalla oli kokemusta kahden pakopelin pelaamisesta, Ringalla yhdestä ja Nadja oli pelaamassa ensimmäistä kertaa.

Diamond Robbery oli tytöistä juuri oikea peli heille. Tilojen lavastus sopi erinomaisesti teemaan ja pelatessa oli hyvä fiilis koko ajan päällä. Ongelmanratkaisukeskeisyys oli erityisen suuri plussa, koska tytöt eivät kaivanneet liiallista jännitystä, pelosta puhumattakaan. Taistelu aikaa vastaan ongelmia ratkoen tuotti juuri sopivan määrän adrenaliinia, josta sitten ulos selvittyä seurasi mukava onnistumisen tunne tyyliin ”Me tehtiin se!”

Salla arveli kahden pelin kokemuksella tietävänsä, miten ongelmat ratkeavat, mutta eipä niistä aiemmista pelikokemuksista mitään yleisavainta saakaan. Sen verran kieroja ovat nämä pelien kehittäjät.

Aikoina, jolloin niin paljon asioista tapahtuu erilaisia välineitä käyttäen ja etäällä toisistaan, on tällainen konkreettinen yhdessä tekeminen todella piristävää vaihtelua. Tytöt huomasivat myös joukkueurheiluhistoriansa tuomat hyödyt pakohuoneen lukuisia arvoituksia ratkoessaan. Joukkueurheilu auttaa tiiminä toimimiseen yhteisen päämäärän eteen. Erityisesti muodostelmaluistelussa kukaan ei kuvittele olevansa ”pomo” tai osaavansa enemmän kuin muut.

Kun ongelmat oli ratkottu ja huoneesta ulos selvitty, näytti kello jäljellä olevaa aikaa 1:40. Aivan ilman apuja ei tehtävästä suoriuduttu, vaan ystävällinen henkilökunta antoi pelin aikana nelisen vinkkiä. Mutta ei se suorituksen arvoa vähennä. ”Oli niin sikahauskaa, että taisi se timanttikin jäädä sinne huoneeseen, kun innostuttiin liikaa oven aukeamisesta.” Ja niin hieno kokemus tämä pakopelielämys oli, että varmasti ei jää viimeiseksi.

Ensikertalaisen kokemuksia pakohuonepelistä

Pyysimme ensimmäistä kertaa escape roomin pelannutta kertomaan kokemuksiaan. Henkilö kävi pelaamassa Truescapessa joulukuussa 2017.

”Firman pikkujoulut. Yllätysohjelmasta vihjattiin ja alkumaljojen jälkeen koko porukka kärrättiin Truescapelle. Meidät jaettiin viiteen ryhmään pelaamaan kaikkia talon viittä peliä. Minun ryhmälleni osui KGB Escape. Yritän kertoa kokemuksestani spoilaamatta itse peliä liikaa.

Olin toki kuullut pakohuonepeleistä, mutten ollut niistä erityisen kiinnostunut. Mielikuvissani pakopelit olivat vähän nörttiä poikain hommaa, joka ei voisi mitenkään koskettaa yli 40-vuotiasta naista. En siis lukenut itseäni varsinaisesti kohderyhmään. Mutta avoimin mielin! Tässä kun ollaan, niin pelataan pois.

Silmäni sidottiin ennen huoneeseen menoa. Kun peli alkoi, huomasin olevani asemoitu hiukan eri tavalla kuin muu ryhmä. Yllättävän nopeasti (heh) ymmärsin, että pelin käynnistymisen kannalta paikallani saattaa olla joku merkitys. Asia ratkesi sopivan kivuttomasti ja pääsimme jatkamaan peliä koko ryhmänä.

Paikka oli pimeä ja askeettinen tyrmä, jossa oli melko vähän irtainta. Tutkimme uteliaina kaikkea silmän ja käden ulottuvilla, ja pienet löydöksemme palkitsivat mukavasti. Peli eteni ilman varsinaista vihjeen pyytämistä – peliin puututtiin kerran pari pyytämättä, kun keskityimme ilmeisesti liian kauan epäoleelliseen. Onneksi pelinohjaaja ei auttanut liikaa, ohjasi lähinnä eksynyttä huomiotamme. Näillä avuilla aika riitti nipin napin vapautumiseen tunnin tullessa täyteen.

Oli hauska seurata, millaisia rooleja kukakin meistä otti pelin aikana – tuli nähtyä uusiakin puolia tutuista duunikavereista. Pelaaminen hitsasi nopeasti porukkamme yhteen ja tekemään töitä yhteisen tavoitteen eteen. Tunti kului siivillä, mutta toisaalta aika oli juuri sopiva pitämään kaikkien mielenkiinto yllä.

Koko ryhmä oli varsin hyvällä tuulella pelien päätyttyä. Voisin hyvinkin kuvitella kokeilevani jollain kaverikokoonpanolla muitakin pakopelejä. Ehkä hermoheikkona skippaan sen Hannibalin kuitenkin.”

– Kati