Escape roomin pelaaminen kaksistaan – parasta mitä voit tehdä housut jalassa

Takana 5 päivän reissu New Yorkissa. Tavoite oli lomailla ja tietenkin pelata pakopelejä. Haluttiin nähdä, miten jenkkipelit eroavat meidän peleistä, ja miten pelikokemusta voisi parantaa. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja testaamaan.

Ennen matkaa käytiin läpi eri vaihtoehtoja, luettiin arvosteluja ja varattiin puolisen tusinaa pelejä. Heti varattaessa tuli vastaan uusi juttu; pelistä varataankin vain yksi paikka, ja pelikokemus jaetaan muiden pelaajien kanssa. Peleihin mahtui monesti 8-12 henkeä, ja yhden pelaajan hinta yli tyypillisesti n. 35 €.

Yksittäisen paikan varaaminen mietitytti. Millaista on pelata tuntemattomien kanssa? Uskaltaako ehdottaa epävarmaa ideaa? Onko pelaaminen luontevaa?

Sinänsä idea ei ole huono. 1 tai 2 henkeä pääsee pelaamaan edullisemmin kuin varaamalla koko pelin itselleen. Toisaalta isompi porukka maksaisi saman verran kuin nytkin, mutta ei saisi peliä kokonaan itselleen.

Ja peliä pyörittävän yrityksen näkökulmasta 2 hengen tiimit maksaisivat nykyistä vähemmän, mutta isot tiimit enemmän. Toisaalta jättääkö joku tulematta, kun ei halua osallistua peliin tuntemattomien kanssa?

Vaikeita kysymyksiä joihin lähdimme hakemaan vastauksia.

Itse pelit New Yorkissa olivat hyvin samanlaisia kuin Euroopassakin. Samat briiffit, sama 60 minuutin peliaika ja samanlaisia arvoituksia. Sen sijaan pelaaminen tuntemattomien kanssa oli helpompaa kuin aluksi luultiin. Kielimuuri ei vaivannut, ja ratkaisuja pohdittiin yhtenä tiiminä. Mutta jotain puuttui.

Tajusin tilanteen Alice in Wonderland –pelin jälkeen. Pääsimme kalkkiviivoille asti, ja pelinhoitaja tuli näyttämään viimeisen arvoituksen. Pelin ratkaisu on aina kiva nähdä, mutta tällä kertaa olo oli neutraali. Ei kiukkua, ei vahvaa tunnetta epäonnistumisesta. Isossa ryhmässä häviö ei potki samalla tavalla kuin pienessä ryhmässä.

Kyse ei itseasiassa taidakaan ollakaan siitä, pelaatko tuntemattomien kanssa. Kyse on siitä, kuinka monelle henkilölle pelivastuu jakautuu. Jos pelaajia on monta, ei häviäminen niin haittaa. Mutta; silloin myöskään voittaminen maistu samalta.

Matkan viimeinen peli oli Komnata Questin ”Escape Room Haze of Hakaina”. Pelasimme sen Sannin kanssa kaksistaan. Erittäin hyvä peli. Erittäin hyvä pelikokemus.

Neuvoni on; jos haluat kokea miltä Escape Room –pelikokemus parhaimmillaan on, pelaa pienellä ryhmäkoolla. 2 tai 3 henkeä. Korkeintaan 4. Pelikokemus kasvaa mitä suurempi rooli Sinulla on pelissä.

Jotkut pelaajat suosivat isoja, 6 hengen ryhmiä. Siellä olet helposti sivustakatsojan roolissa.

Suosittelen kaksistaan pelaamista. Parasta mitä voit tehdä housut jalassa.

– Jaakko

PS. Katso myös edellinen blogini ja kommentoi millainen on hyvä Escape Room -pelikokemus.

Millainen on hyvä escape room -pelikokemus?

Hyvän escape room -pelikokemuksen konsepti on luonnollisesti jokaisella pelaajalla erilainen. Joku arvostaa tunnelmaa, toinen vaikeita arvotuksia. Kolmas ehkä pelin äänimaisemaa ja neljäs nokkelaa juonta.

Yksi paljon mielipiteitä jakava asia on se, kuinka paljon vihjeitä pelinhoitajan tulisi antaa, ja tulisiko varmistaa, että pelaaja pääsee pelin läpi.

Erilaisia vihjejärjestelmiä on useita; joskus asiakkaalla voi olla kiinteä määrä (esim. 3-5 kpl) vihjepyyntöjä käytettävissään, joissain tapauksissa vihjeen saa pyytää 10 minuutin välein. Näissä tapauksissa vastuu pelin läpipeluusta on asiakkaalla; jos vihjeet eivät auta, peli jää kesken.

Meillä on tätä kirjoitettaessa Sannin kanssa escape room -pelejä takana 77 kpl. Yksi ainoa peli on päästy ilman vihjeitä läpi (Game of Thrones –peli Pietarissa), kaikissa muissa pelissä on tarvittu vihjeitä. Joskus vihjeet ovat riittäneet pelin läpipääsyyn mutta aina joskus peli jää kesken.

Ja silloin vituttaa. Let’s face the fact; mikään ei vituta enempää kuin kesken jäänyt pakohuonepeli. Ainakin itselläni fiilis keskenjääneen pelin jälkeen on suorastaan musertava. Pelinhoitajan ehdotus ”voittehan tulla pelaamaan tämän pelin uudestaan” on kummallinen; kuka nyt haluaisi pelata samaa peliä uudestaan?

Merkitystä on myös sillä, kuinka pitkälle sitä on päässyt. Kerran yhdessä pelissä aika loppui kesken, ja kun pelinhoitaja saapui pelitilaan, kysyimme että ”Oliko tämä about tässä”, niin vastaus oli ”Tuolla olisi ollut yksi huone vielä, ja sitten sen takana vielä toinen”. Olimme siis jääneet pelin puoliväliin ja perusteltu kysymys onkin, miksi pelinhoitaja ei auttanut enemmän.

Juttelin erään kollegan kanssa, ja hän kertoi, että heidän peleissään pelaajat pääsevät aina vähintään ”kalkkiviivoille”. Tällöin pelaajille on selvää mitä elementtejä pelissä oli, ja vaikka peli ei välttämättä mennytkään läpi, pelinhoitaja pystyi näyttämään viimeisen vihjeen ratkaisun ja asiakas poistui ainakin osittain tyytyväisenä.

Sen sijaan toinen kollegani sanoi, että ”suomalaiset ovat sellaisia, että jos peli ei mene läpi, pelaaja on ihan maansa myynyt. Sen sijaan jenkit vain innostuvat haasteesta”.

Tunnistan tuon ”maansa myynyt” –fiiliksen. Mitä Sinä olet mieltä? Pitäisikö pelinhoitajan varmistaa, että kun tunti on mennyt, olet päässyt pelin läpi? Tai edes kalkkiviivoille? Kommentoi!

– Jaakko